Siirry suoraan sisältöön.
Uutinen

Aikuiskoulutustukihakemuksia saapunut ennätysmäärä

UUTINEN 25.9.2019 14.00

Työllisyysrahastoon on saapunut aikuiskoulutustukihakemuksia tänä vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Olemme vastaanottaneet palkansaajan ja yrittäjän tukihakemuksia sekä ennakkopäätöshakemuksia elokuun loppuun mennessä 24 800 kappaletta.

– Ennakkopäätöshakemuksia saapui tammi - elokuussa 46 prosenttia enemmän viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Ennakkopäätöshakemusten kasvu ennakoi yleensä myös tukihakemusten lukumäärän kasvua, sanoo asiakkuuksista vastaava johtaja Merli Vanala.

Koko vuoden osalta olemmekin menossa kohti uutta ennätystä: loppuvuoden aikana odotamme saapuvaksi vielä noin 10 000 hakemusta. Tämä tarkoittaisi, että vuoden 2019 aikana Työllisyysrahastoon oltaisiin lähetetty yli 35 000 hakemusta, yli 2 000 hakemusta viime vuotta enemmän.

Hyödynnämme tulorekisterin tietoja etuuskäsittelyssä vuoden 2020 alusta alkaen

Elokuussa on perinteisesti aikuiskoulutustukea haettu muita kuukausia enemmän, sillä heinäkuussa varmistuvat korkeakoulujen yhteishaun valintojen tulokset. Saapuneiden hakemusten määrä on ruuhkauttanut myös Työllisyysrahaston etuuskäsittelyn. Tällä hetkellä aikuiskoulutustukihakemusten käsittelyaika on 24 - 29 päivää.

– Ensi vuonna voimme hyödyntää tulorekisterin tietoja myös aikuiskoulutustuen myöntämisessä. Saamme palkkatiedot suoraan tulorekisteristä, eikä tietoja tarvitse enää pyytää erikseen työnantajalta. Tämä osaltaan tulee lyhentämään käsittelyaikoja, sanoo Merli Vanala.

 

saapuneet aikuiskoulutustukihakemukset

Graafi: Saapuneiden hakemusten määrä on jokaisena kuukautena ollut viime vuotta suurempi.