Siirry suoraan sisältöön.

Tietoa medialle

Tietoa medialle

Työllisyysrahaston tavoitteena on olla arvostettu ja tehokas sosiaaliturvan toimeenpanija. Vaalimme yhteiskunnan vakautta turvaamalla suomalaisen työttömyysturvan rahoituksen niin hyvinä kuin huonoina aikoina.  Toimeenpanemme lakisääteiset tehtävämme poikkeuksellisen asiakaslähtöisesti ja tehokkaasti, sillä palvelumme ovat pitkälti digitalisoituja ja automatisoituja. Meillä on rohkeus uudistua ja nähdä muutoksissa mahdollisuuksia.

Miten tämä käytännössä onnistuu meiltä? Tutustu Työllisyysrahaston toimintaan ja vaikuttavuuteen alla olevien linkkien kautta tai pysy tällä sivulla ja katsele yleistä tietoa rahastosta, työttömyysvakuutusmaksujen rahoituksesta ja sen merkityksestä työntekijöille, yrityksille ja yhteiskunnalle.

Työllisyysrahaston tehtävien merkitys

Työllisyysrahaston tehtävillä on tärkeä merkitys suomalaisille yrityksille, palkansaajille ja koko työmarkkinoille. Rahoittamamme sosiaaliturva tuo turvaa työn muutoksissa ja lisää suomalaisten työmarkkinoiden joustavuutta. Esimerkiksi työttömyysturvan avulla varmistetaan, että työntekijän menettäessä työpaikkansa, hän selviää tilanteesta taloudellisesti ja voi keskittyä etsimään uutta työtä. Työttömyysturva helpottaa myös selviytymistä lyhytaikaisista markkinahäiriöistä. Työntekijä voi saada työttömyysturvaa myös lomautusajalta, jolloin väliaikainen tilanne ei pakota yrityksiä luopumaan osaavasta työvoimasta.

Vakaa maksuvalmius

Keräämme työttömyysvakuutusmaksut, joita maksavat kaikki työnantajat ja 18–64-vuotiaat palkansaajat Suomessa. Työttömyysvakuutusmaksuista suurin osa käytetään työttömyyden ja lomautuksen ajalta saatavaan työttömyysturvaan. Siirtämämme ansiosidonnaisen työttömyysturvan osuuden työttömyyskassoille. Turvaamme työttömyysvakuutusmaksujen riittävyyttä ja maksutason vakautta suhdannepuskurilla. Tämä tarkoittaa sitä, että taloudellisesti hyvinä aikoina osa kerätyistä maksuista säästetään tulevia laskukausia varten. Siten työttömyysvakuutusmaksut ovat myös panostus pitkälle tulevaisuuteen.

Kekseliäs ja asiakaslähtöinen kehittäminen on digitaalisten palveluiden kivijalka

Meille julkisten palveluiden tuottamisen peruslähtökohta on digitaalisuus ja automaatio, eikä meillä ole fyysisiä palvelupisteitä. Palvelumme ovat luotettavia, tehokkaita ja nykyaikaisia. Suhteellisen pienenä toimijana meille on ollut välttämätöntä toimia kekseliäästi ja resurssitehokkaasti. Hyödynnämme mahdollisimman paljon olemassaolevien tietovarantoja ja rekistereitä toiminnassamme. Olemme tarttuneet uusiin mahdollisuuksiin aktiivisesti sekä uskaltaneet uudistaa perusprosessejamme mahdollistaaksemme digitalisaation tehokkaan hyödyntämisen. Esimerkkejä uudelleenajatteluista ja toimintatapojen muutoksista on monia, ulospäin näkyvimmät ovat liittyneet toimintamme automatisointiin.

Tammikuussa 2019 ryhdyimme hyödyntämään ensimmäisten joukossa valtakunnallista keskitettyä tulorekisteriä työttömyysvakuutusmaksujen laskutuksessa. Tulorekisterin käyttöönotossa meille oli tärkeää, että maksut hoituisivat mahdollisimman automaattisesti ja ajantasaisesti, mikä keventäisi työttömyysvakuutusmaksuja tilittävien työnantajien hallinnollista taakkaa. Tuloksena saimme automatisoitua laskutuksen lähes täysin (99 %), minkä ansiosta työnantajan ei enää tarvitse aktiivisesti asioida kanssamme, vaan työttömyysvakuutusmaksulasku saapuu maksettavaksi automaattisesti tulorekisteriin ilmoitettujen tietojen perusteella.

Ilman automatisointia aikuiskoulutustuen hakemusmäärien käsittely olisi tarkoittanut mittavaa henkilöstömäärää. Päätimme kuitenkin lähestyä asiaa toisin ja ryhdyimme päättäväisesti suunnittelemaan prosessin automatisointia. Nykyisin käsittelemme automaattisesti noin 85 prosenttia maksuhakemuksista. Pitkälle automatisoidut käsittelyprosessit ovat korvaamaton apu myös aikuiskoulutusetuuksien lakkautuksen siirtymäajalla, kun hakemusten määrä pikkuhiljaa vähenee, mutta käsittelyvalmius täytyy säilyttää kevääseen 2026 asti.

Alt-teksti tulossa.
Alt-teksti tulossa.

Tuomme lisäarvoa tiedoilla ja ratkaisuilla

Työllisyysrahaston visiona on olla arvostettu ja tehokas sosiaaliturvan toimeenpanija. Ilman yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa, emme siinä onnistu. Haluamme tuottaa lisäarvoa tiedoilla ja ratkaisuilla, joka vaatii sen, että tunnistamme sidosryhmiemme tarpeet ja yhteistyön mahdollisuudet. Teemme laajasti yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Tapaamme säännöllisesti toimintaamme ohjaavaa sosiaali- ja terveysministeriön edustajia, työttömyyskassojen johtajia, meitä valvovan Finanssivalvonnan asiantuntijoita sekä muita sosiaaliturvakentän toimijoita kuten ETK:ta ja TVK:ta.

Jotta voimme toimeenpanna lakisääteisiä tehtäviämme vaikuttavasti ja tehokkaasti, tapaamme poliittisia päättäjiä, virkamiehiä ja muita toimijoita. Tarjoamme tietoa toimeenpanon näkökulmasta tasapuolisesti yhteiskunnan ja päätöksentekijöiden käyttöön. Tuomme tapaamisissa jaetun asiantuntijuutemme ja tilastotiedon toimeenpanostamme myös verkkosivuillemme.

Kuulumme avoimuusrekisteriin, jonne ilmoitetaan eduskuntaan ja ministeriöihin kohdistuvasta vaikuttamistoiminnasta eli lobbauksesta ja sen neuvonnasta. Avoimuusrekisterin tavoitteena on parantaa päätöksenteon läpinäkyvyyttä, torjua epäasiallista vaikuttamista sekä vahvistaa kansalaisten luottamusta valtionhallintoon ja demokratiaan.​ Voit tutustua tekemiimme ilmoituksiin avoimuusrekisterissä

Aktiivinen vuoropuhelu ja osallistuminen lainsäädännön kehittämiseen yhdessä työmarkkinaosapuolten, poliittisten päättäjien ja ministeriöiden kanssa. Yhteistyötä ja tiedonvaihtoa, jotta lakisääteisten tehtäviemme toimeenpano on sujuvaa, oikeudenmukaista ja perustuu luotettavaan tietoon teemme seuraavien kanssa: Verohallinto, Finanssivalvonta, työttömyyskassat, tuomioistuimet, Eläketurvakeskus, ministeriöt, muut viranomaiset, Kela, oppilaitokset, KEHA-keskus tapaturmavakuutuskeskus sekä eurooppalaiset sosiaaliturvan toimeenpanijat. Varojen tuottava ja turvaava sijoittaminen ja velkarahoitus yhteistyössä pankkien, rahoituslaitosten, Nasdaq Helsingin, sijoittajien ja varainhoitajien kanssa. Pitkälle automatisoitujen tietoturvallisten ja asiakaslähtöisten asiointipolkujen toteuttamisessa hyödynnämme yhteisiä kansallisia digipalvelut, kuten tulorekisteri ja Suomi.fi, sekä kilpailutetut sopimuskumppanit.

Ota yhteyttä

Työllisyysrahaston viestintä palvelee muun muassa tilasto- ja haastattelupyynnöissä. 

Voit olla yhteydessä rahaston viestintään | viestinta (a)tyollisyysrahasto.fi tai
viestintäpäällikkö Terhi Savikko-Talasrinteeseen | terhi.savikko-talasrinne(a)tyollisyysrahasto.fi | 050 420 1065


Jos olet Työllisyysrahaston asiakas ja asiasi koskee työttömyysvakuutusmaksuja tai aikuiskoulutusetuuksia, niin olethan yhteydessä suoraan asiakaspalveluumme. Asiakaspalvelun yhteystiedot löydät Yhteystiedot-sivulta.

Sivu päivitetty: 21.8.2025